Hidastelua ja rauhoittumista

Syksyn etenemisen myötä olen huomannut taas vanhan "vaivan" pahenevan yhtä matkaa pimeän lisääntymisen myötä. Väsymys ja vetämättömyys ovat jokasyksyinen riesa. Viime päivinä olen alkanut miettiä kuinka tästä poikkinaisesta olostakin löytyisi positiivisia puolia.

Kuva: mtv3.fi

Kun ei jaksa, niin sitten ei jaksa. Onko se pakko aina jaksaakaan? Jos antais vaan itselleen ihan reilusti luvan nykäistä villasukat jalkaan ja oikaista sohvalle viltin alle telkkarin tarjontaa tuijottamaan. Lepo on kyllä ansaittua, kun tuntuu siltä, että pitää hetki elpasta. Kyllähän luontokin asettuu lepoon talven ajaksi, samoin monet eläimet. Miksi kummassa minun pitäisi jaksaa riekkasta aamusta iltaan, päivästä toiseen jne. ?

Vaikka ihmistä ei olekaan tarkoitettu talviunta nukkumaan, niin kyllä se ajatus on usein mielessä käynyt pimeästä pimeään touhutessa. Hymyilyttää pelkkä ajatuskin siitä, että vetäisi peiton korville lokakuussa ja heräilisi sitten maaliskuussa. Ja jos siinä samalla vaikka putoaisi mukaan kertyneitä liikakiloja kuten karhuillakin talviunten aikana. Aina vaan parempi. :)

Minulle vetämätön ja väsynyt olotila kertoo siitä, että nyt on aika hidastaa muutenkin. Illalla oleilen kynttilänvalossa ja nautin hämärästä. Viikonloppuisin nukun pidempään ja teen rauhassa mukavia juttuja. Otan itselleni aikaa levähtää vaikken talviuneen vaivukaan.

Kuva: thehotjoints.com

Pimeän lisäksi kylmäkin on saapunut maisemiin. Olinkin jo odotellut kuuraa ja kirkkaan kuulaita aamuja yöpakkasten jälkeen. Tosin taitavat olla vielä aamu-usvan seassa ne kirkkaan kuulaat aamut, ainakin tovin.  Mutta auton laseja raapatessa mieli karkaa jo tulevan talven riemuihin... Niin ja kevätauringon lämmittämiin, vettä tippuviin jääpuikkoihin räystäällä. Valoa kohti kuitenkin, hitaasti kiiruhtamalla. :)